Kaikki ei ole vihreää mikä vihertää

19.09.2019

Vihreistä joukkolainoista tai tuttavallisemmin vihreistä bondeista on nopeasti tullut suurin kestävän kehityksen rahoituksen muoto ja ne ovat yhä suositumpia sijoittajien keskuudessa. Tänä vuonna globaalisti 200 miljardin dollarin rajan ylittävät vihreiden bondien liikkeeseenlaskut ovat nelinkertaistuneet neljässä vuodessa. Suurista summista huolimatta vihreät bondit ovat vasta alle puoli prosenttia joukkolainojen noin 100 biljoonan dollarin avoimesta kannasta.  Vihreän rahoituksen tarve on kuitenkin suuri, sillä pelkästään Euroopassa vuoden 2030 ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatisi vuosittain lähes 200 miljardia euroa rahoitusta seuraavan vuosikymmen ajan.

Suomessa vihreiden bondien markkinat ovat alkutekijöissään. Toistaiseksi vain Kuntarahoitus ja valtion kokonaan tai osittain omistamat Suomen Yliopistokiinteistöt, Fingrid ja StoraEnso ovat laskeneet liikkeelle tukkumarkkinoille vähintään 100 miljoonan euron suuruisia vihreitä bondeja. Pienempiä tai täysin yksityisten yritysten liikkeeseenlaskemia vihreitä joukkolainoja ei Suomessa ole vielä nähty. Sijoittajien ympäristötietoisuuden kasvaessa lienee kuitenkin vain ajan kysymys, milloin näemme myös muille kuin suurimmille instituutiosijoittajille tarjottavia vihreitä bondeja.  

Vihreän bondista tekee se, että kerätyt varat luvataan käyttää uusiin tai olemassa oleviin hankkeisiin, joilla on myönteisiä ympäristö- tai ilmastovaikutuksia. Yhtenäistä standardia vihreille joukkolainoille ei kuitenkaan vielä ole. 

Vihreän bondista tekee se, että kerätyt varat luvataan käyttää uusiin tai olemassa oleviin hankkeisiin, joilla on myönteisiä ympäristö- tai ilmastovaikutuksia.

Kun periaatteessa kuka tahansa voi nimetä bondinsa vihreäksi, on niillä rahoitettu muun muassa kiinalaisten hiilivoimaloiden sulkemisia -ja korvaamista uusilla suuremmilla, mutta tehokkaammilla kiinalaisilla hiilivoimaloilla. Kiinalainen käsitys vihreydestä poikkeaakin niin paljon länsimaisesta, että jopa kolmasosaa sikäläisistä vihreistä joukkolainoista ei kansainvälisissä tilastoissa lasketa vihreiksi.

Repsol, maailman ensimmäinen vihreän bondin liikkeeseenlaskenut öljy-yhtiö, käytti bondilla keräämiään varoja jalostamoinvestointeihin sillä seurauksella, että espanjalaisyhtiön bondi suljettiin ulos kansainvälisestä vihreiden joukkolainojen indeksistä. Maailman suurimman alumiinituottajan, venäläisen Rusalin, kuvaus toimintansa vihreydestä taas oli niin lennokasta luettavaa, että Rusal päätti vetäytyä viime hetkellä aikomastaan vihreän bondin liikkeeseenlaskusta.  

Nämä esimerkit viherpesusta kertovat siitä, että markkinat tarvitsevat standardointia. EU:n komissio onkin luomassa EU:n vihreän bondin standardia (Green Bond Standard) nykyisin laajasti etenkin rahoituslaitosten käytössä olevien kansainvälisen pääomamarkkinayhdistys ICMA:n vihreiden bondien periaatteiden (Green Bond Priciples) pohjalta. Myös kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO on laatimassa omaa standardiaan. Standarditkaan eivät kuitenkaan ole muuta kuin suosituksia, eikä alaa koskevaa sitovaa sääntelyä ole näköpiirissä.

Nämä esimerkit viherpesusta kertovat siitä, että markkinat tarvitsevat standardointia.

Uskaltaako sitten viherpesun pelossa vihreisiin joukkolainoihin sijoittaa? Tottakai. Vaikkei yhtenäistä standardia olekaan, markkinoille on vakiintunut jo joukko parhaita käytänteitä. Niistä tärkein on, että joukkolainan vihreyden on arvioinut ulkopuolinen riippumaton auditoija. Jo 90 prosenttia uusista vihreiden bondien liikkeeseenlaskuista on näiden auditoijien sertifioimia.  Sertifioinnin edellytyksenä on, että liikkeeseenlaskija on laatinut liiketoiminnastaan, varojen käyttötarkoituksesta ja raportoinnista erillisen vihreän joukkolainan puitekehyksen (Green Bond Framework), joka voi perustua esimerkiksi suoraan tai sovellettuna ICMA:n periaatteisiin tai olla yrityksen itsensä kehittämäkin. Olennaista on, että auditoija antaa puitekehyksen pohjalta arvionsa joukkolainan vihreydestä ja sillä nostettujen varojen käytön hallinnoinnista.

Tärkeää on huomata, ettei liikkeeseenlaskijan koko toiminnan tarvitse olla vihreä, vaan vaikka fossiilisia polttoaineita käyttävä energiayhtiö voi rakentaa vihreillä bondeilla esimerkiksi uusiutuvan energian kapasiteettia. Monissa tapauksissa vihreiden bondien vaikuttavuus voikin olla suurinta juuri ruskeissa yhtiöissä.  

Vihreään rahoitukseen liittyy myös myytti siitä, että se olisi hyväntekeväisyyttä tai että sijoittajan pitäisi luopua osasta tuotoista hyvää aikaansaadakseen.

Tuoreessa italialaisessa tutkimuksessa¹⁾  verrattiin isoa joukkoa vihreitä bondeja ja niiden ruskeita verrokkibondeja. Tutkimuksen havainto oli, että sijoittajat olivat valmiita hyväksymään hivenen verrokkeja matalamman tuoton julkisyhteisöjen liikkeeseenlaskemissa joukkolainoissa, joissa myös likviditeetti ja volatiliteetti olivat verrokkeja parempia. Sen sijaan yllätys oli, että yksityisten yritysten vihreissä bondeissa tuotto oli verrokkeja korkeampi kuitenkin niin, että auditointi ja sertifiointi käytännössä poistivat tuottoeron. Ilmiön syynä lienee todennäköisesti se, etteivät sijoittajat halua sijoittaa maineriskin pelossa sertifioimattomiin vihreisiin lainoihin ilman ylimääräistä kompensaatiota.  Tutkimus osoittaakin vääräksi myytin, että impakti-sijoittajan pitäisi hyväksyä vaikuttavuuden vastapainoksi matalampi tuotto. Yksityisen liikkeeseenlaskijan vihreä sertifioitu joukkovelkakirja tuottaa saman kuin ei-vihreäkin. 

Tutkimuksesta voi kuitenkin päätellä, että sijoittajat ovat valmiita hinnoittelemaan ympäristövaikutuksia.  Mitä epävarmemmalla pohjalla bondin ympäristövaikutukset olivat, sen korkeampi oli yrityksen rahoituskustannus. 

Ihan kauhean kaukaa haettu ajatus ei ole, että vihreän rahoituksen yleistyessä ja ilmastonmuutoksen edetessä kaikkeen rahoitukseen on liitettävä tieto sen ympäristövaikutuksista. Silloin vähä vähältä ympäristölle epäedullisten investointien kustannukset nousisivat ja markkinat hinnoittelisivat ympäristölle vahingollisimmat projektit kokonaan pois. Vaikka markkinatalous on vanha keksintö, voi se taipua moneksi. Jopa ilmastonmuutoksen torjujaksi.

 

¹⁾  Bachelet, Maria & Becchetti, Leonardo & Manfredonia, Stefano. (2019). The Green Bonds Premium Puzzle: The Role of Issuer Characteristics and Third-Party Verification. Sustainability. 11. 1098. 10.3390/su11041098.